Sonja huolehtii siitä, että bändit viihtyvät Metellin ja Soundin bäkkärillä. Vielä ei ole huonoa palautetta tullut.
Ekstratsemppaamista ja toiveiden toteuttamista
Bändien paimentaminenkaan ei ole kuin ennen. Metelli- ja Soundi-lavojen artistien hosting-vastaava Sonja Klippi-Ryhänen kertoo, että siinä mielessä rock on vähän kuollut, että lieveilmiöitä on paljon vähemmän.
– Ei ne sikaile ja juopottele. Aloittelevat nuoret bändit saattaa vähän haluta kokeilla sitä rock’n’roll-elämää, mutta mitään pahaa urpoilua ei ole tullut vastaan, hän kertoo.
– Perinteisemmät rokkibändit yrittää sentään vähän pitää yllä sitä, että raiderissa voidaan toivoa vaikka jotain yllätystä bäkkärikoppiin, mutta hyvin ammattimaista se on.
Klippi-Ryhänen hyppäsi hostingin vastaavaksi oltuaan yhtenä kesänä luottoduunarina. Nyt menossa on kolmas vuosi vastaavana. Käytännössä hänen tehtävänsä on varmistaa, että bändit viihtyvät festivaalilla. Hyvä olo bäkkärillä kanavoituu siihen, että yleisö saa bändin keikasta enemmän iloa irti.
– Jos aistii, että bändillä on huonot vibat, niin pitää vähän ekstratsempata. Sitä tietysti haluaa, että bändeillä on mukavaa, jotta olisi sitten hyvä fiilis myös lavalla, hän kertoo.
– Hyppäsin vähän lyhyen kokemuksen kautta tähän, mutta siviiliammatti on sellainen, että on tähän tarvittavaa osaamista.
Rokkiin Rokin vuoksi
Ensimmäistä kertaa Sonja oli Ilosaarirockissa vuonna 1996. Hän kertoo, että ikimuistoisimmat keikatkin liittyvät juuri niihin hulluihin nuoruusvuosiin.
– En oo Ilosaarirockiin koskaan tullut minkään bändin takia. Tuun tänne, koska tää on Ilosaarirock.
Festarimuistoja riittää pitkältä ajalta, ja rokkifiilistä voi aistia yhtä hyvin töissä kuin asiakkaana. Festariasiakkaana sattumanvaraisuus tietenkin lisääntyy.
– Yksi vuosi oli tosi hyvä fiilis ja bongasin seuraa. Sen tyypin kanssa jossain vaiheessa kiipeilimme aitojen yli tuolla alueen ulkopuolella, jonnekin ei-niin-sallitulle alueelle. Poliisi ajoi meidät lopulta pois sieltä. Seuraavana aamuna kun heräs, niin oli aivan mustelmilla ja hetken, että mitäs tässä on tapahtunut.
Hyvä olo ihmisille mahtavalla tiimillä
Duunihommissa ei kovin paljoa malta olla pois bäkkäriltä, mutta Sonja kertoo ehtineensä perjantaina vähäksi aikaa katsomaan CMX:n keikkaa Joensuun kaupunginorkesterin kanssa.
– Siitä keikan keskeltä kuuntelin ne hittibiisit. Ruosteet ja muut. Ruostekin on kappale, johon on niin kyllästynyt, mutta siellä oli ihan, että vau.
Rokkiduunariksi hän päätyi siinä vaiheessa kun alkoi tuntua, että ei oikein enää jaksa rokata.
– Ajattelin, että ei täältä osaa olla poiskaan, niin tulin töihin. Tässä hommassa tuntee, että on tehnyt osansa sen eteen, että yleisökin saa bändeistä sen parhaan irti, hän kertoo.
– Eihän tätä yksin voisi mitenkään tehdä. Meillä on mahtava tiimi. Eilen kun lähdin ajamaan kotiin, pääsin ehkä 500 metriä ja katsoin, että tuossa makaa joku mies. Ei sillä ollut mitään hätää, oli vain sammunut. Yritin vähän töniä, niin se vaan mutisi ja käänsi kylkeä. Soitin hätänumeroon, mutta oli myös mukava huomata, että toinenkin auto pysähtyi tarkistamaan tilateen, ja autosta nousseella henkilöllä oli hänelläkin Ilosaarirockin crew-huppari. Duunarit on sen tyyppisiä ihmisiä, että haluavat varsinaisen työaikansa ulkopuolellakin huolehtia siitä, että ihmisillä on hyvä olla.
Osa työn palkitsevuudesta tulee myös siitä, että pääsee tapaamaan niitä artisteja.
– Ei voi tietenkään mennä mitään yhteisselfietä pyytämään, mutta jos on itselle tärkeä artisti, niin saattaa tervetulleeksi toivottaessaan sanoa, että oon kuunnellut teitä pitkään. Vapaaehtoisilla on selvästi välillä ollut semmoisia tosi tärkeitä bändejä ja on ihana katsoa, kun ne kihelmöi sen lempibändin saapuessa.
Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Valentin Abramenkov