JAAKKO TEPPO -HENKINEN LAULELMAKILPAILU


Kilpailun tarkoituksena on etsiä Jaakko Teppo -henkisiä laulelman- tai kupletintekijöitä kautta maan. Kisa on avoin sekä pöytälaatikkokirjoittajille että ammattilaisille. Tällä kilpailulla etsimme nimenomaan esityksiä, emme niinkään viimeiseen asti sovitettuja ja hiottuja musiikkikappaleita.

Kilpailuaika on 13.6.2008 saakka.

Tulokset julkistetaan ja parhaiten menestyneet esitykset nähdään Joensuussa Popkadulla heinäkuussa 2008.

 

 


 

SÄÄNNÖT

1. Jaakko Teppo -laulelmakilpailu

Kilpailun tarkoituksena on etsiä Jaakko Teppo -henkisiä laulelman- tai kupletintekijöitä kautta maan. Kisa on avoin sekä pöytälaatikkokirjoittajille että ammattilaisille. Tällä kilpailulla etsimme nimenomaan esityksiä, emme niinkään viimeiseen asti sovitettuja ja hiottuja musiikkikappaleita. Kilpailuaikaa on 13.6.2008 saakka. Tulokset julkistetaan ja parhaiten menestyneet esitykset nähdään Joensuussa Popkadulla heinäkuussa 2008. Kilpailun järjestää joensuulainen Popkatu-yhdistys.

2. Kilpailuun osallistuminen

Esikarsintaa varten kilpailijat valmistavat tallenteen (äänite tai video). Tallenne voi olla VHS, DVD, C-kasetti tai CD-levy tai MP3-tiedosto. Tavallinen kotiäänitystaso riittää (varmista DVD:n yhteensopivuus yleisimmissä DVD-soittimissa). Tallenteella esitetään yksi suomenkielinen laulelma, jonka enimmäispituus on neljä (4) minuuttia. Yhdellä tallenteella saa olla vain yksi esitetty laulelma.

Tallenne toimitetaan 13.6.2008 mennessä osoitteeseen:
Popkatu-yhdistys/Teppo-kilpailu, PL 23, 80101 Joensuu.
E-mail: [email protected]

Tallenteen mukana pitää olla seuraavat tiedot: laulelman nimi, esittäjän nimi sekä tekijän/tekijöiden nimet. Lisäksi tulee mainita laulelman yhteyshenkilön nimi, osoite, puhelinnumero sekä mahdollinen sähköpostiosoite.

Kilpailun tuomaristo valitsee tallenteiden perusteella kolme parasta esitystä Popkatu 2008 -tapahtumassa järjestettävään Jaakko Teppo -iltaan 8.7.2008, jossa julkistetaan myös voittaja. Loppukilpailussa kilpailijat esittävät 10-15 minuutin esityksen, johon laulelma sisältyy. Kilpailun voittajan valitsee tuomaristo.

3. Palkinnot

Voittaja palkitaan levytyssopimuksella. Levytyssopimus käsittää yhden (1) singlen Edel Records Finlandille.

4. Kulut

Kolmen parhaan matkakulut (meno-paluu, VR/Matkahuolto) kotipaikkakunnalta Joensuuhun (majoituksineen) korvataan.

5. Osallistumisoikeus

Kilpailu on kaikille avoin sävellys- ja sanoituskilpailu. Laulelman tulee sisältää sekä sanat että sävelmän ja oltava näytteellä esitettävässä muodossa. Kilpailuun lähetettävien laulelmien sävellysten ja sanoitusten/tekstien pitää olla millään kaupallisella myynnissä olevalla äänitteellä julkaisemattomia (ja kustantamattomia).

6. Laulelmien käyttö

Kilpailun järjestäjällä on oikeus korvauksetta arkistoida kilpailuaineisto haluamallaan tavalla ja haluamassaan teknisessä muodossa Popkatu-yhdistyksen sisäiseen käyttöön sekä oikeus tallentaa kaikkien laulelmien tekstit ja nuotit sekä enintään minuutin kestoinen osa kilpailuun lähetetystä äänitteestä Popkatu-yhdistyksen, Jaakko Tepon sekä kilpailun yhteistyötahojen kotisivuilla yleisön tutustuttavaksi. Samoin järjestäjillä on oikeus käyttää esitystä myös muissa mahdollisissa medioissa kilpailun promootiotarkoitukseen (televisio, radio, mobiili).

Mikäli laulelmien tekijät ovat Teosto ry:n tai muun tekijöiden oikeuksia hallinnoivan järjestön asiakkaita, hankkii Popkatu-yhdistys tarvittavat tallennus-, esitys- ja välitysluvat ao. järjestöltä niiden valvonnassa olevien oikeuksien osalta. Tästä on ilmoitettava järjestäjille kilpailuun osallistumsen yhteydessä.

7. Vastuu laulelmista

Järjestäjä sitoutuu käsittelemään laulelmia huolellisesti.

Tekijät ja näyteäänitteiden esittäjät vakuuttavat antaneensa suostumuksensa Popkatu-yhdistykselle kilpailusääntöjen 6. kohdassa määriteltyyn käyttöön. Samoin äänitteen lähettäjä vastaa yksin siitä, että hänellä on kaikkien näytteellä esiintyvien mahdollisten muusikoiden, äänittäjien ym. näytteeseen liittyvien henkilöiden lupa näytteen lähettämiseksi kilpailuun ja vastaa mahdollisista seurauksista, jos näin ei ole.
Kilpailunäytteen lähettäminen toimii tämän pykälän hyväksyntänä.

8. Aikataulut

Tallenteet lähetetään Popkatu-yhdistykselle 13.6.2008 mennessä. Myöhästyneitä tallenteita ei käsitellä. Kilpaulun tuomaristo julkistetaan 1.6.2008 mennessä ja kolme loppukilpailuun päässyttä esitystä julkistetaan 18.6.2008 mennessä internetissä Popkatu-yhdistyksen ja Jaakko Tepon kotisivuilla. Jatkoon päässeille ilmoitetaan valinnasta myös kirjallisesti ja heille lähetetään tarkemmat ohjeet loppukilpailua varten. Loppukilpailu järjestetään 8.7.2008 osana Popkadun Jaakko Teppo -iltaa.

Osoite: Popkatu-yhdistys/Teppo-kilpailu, PL 23, 80101 Joensuu
E-mail: [email protected]
Internet: www.popkatu.fi, www.jaakkoteppo.fi
Lisätietoja: Matti Asikainen (Popkatu-tiedottaja) tel: 0400-411758