Raskaaseen ilmaisuun keskittyvän Metelli-klubin alku sijoittuu aina varsin epäkiitolliseen aikaan, meno kun tuppaa olemaan varsinaisella festivaalialueella hurmoksellinen yhdeksän-kymmenen aikaan. Irroittaudun juhlahumusta ja suuntaan kohti jäähallia, jossa settiään aloittelee paikallinen metallitulokas Backstabbing Bastard. Etukäteen ounastelin yhtyeen joutuvan nuoresta iästään johtuen kajauttamaan hieman harvemmalle yleisölle mutta eikö mitä, paikalle saapuessani jäähallissa on reilusti porukkaa lavan edessä ja useimpien nyrkki heiluu hyväksyvästi ilmassa.

Yhtyeen energinen metalcorelta ja Göteborg-heviltä tuoksahtava paahto toimii mainiosti, laulaja Mika Varis tasapainoilee puhtaan laulun ja varsin vaikuttavan korahtelun välillä juuri siten, kuin tyylille on ominaista ja bändi pitää energiatason mallikkaasti korkealla. Keikka tuntuu loppuvan lyhyeen ja yleisö kyseli kuuluvaan ääneen encorea. Bändi piti kuitenkin päänsä ja siirtyi vapaaillan viettoon ilman ylitöitä. Juontajankin tunnustettua, että vielä yksi ralli selkäänpuukotusta olisi hänellekin kelvannut. Hieno aloitus!

Suomalaisen äärimetallin ehdottomaan eliittiin kuuluva Rotten Sound sai seuraavaksi vuoron puhaltaa yleisön tukan putkelle murskaavalla grindcore-hyökkäyksellään. Yleisömäärän vähäisyys ei menoa haitannut ja viimeistään Exit-levyltä tuttujen kappaleiden Casualties ja Burden soidessa peräkanaa käynnistyi lavan eteen vinhasti pyörivä circlepit. Toden totta - vaikka joku saattaakin olla eri mieltä - Rotten Soundin kappaleet voi tunnistaa ja erottaa toisistaan.

Myös sunnuntaina rekkalavalla esiintyvässä Medeiassa esiintyvä vokalisti Keijo Niinimaa komensi yleisöä jämäkästi ja sai aikaan tovomiaan reaktioita helposti. Pidetyn Kai Hahdon rumpalinpestin perinyt Sami Latva hoiti tonttiaan erinomaisesti: Hahdon teknisesti hiottuun ja kevyeen soittotapaan verrattuna Latva tuntui puskevan bändiin vieläkin enemmän energiaa joutumatta tinkimään nopeudesta tai tarkkuudesta milliäkään. Tällainen musiikillinen turpaanveto on parhaimmillaan puhdistava kokemus.

——–

Illan ulkomaista antia tarjoili Ilosaarirock-debyyttinsä tehnyt virolainen Metsatöll. Bändiä on luokiteltu moneen suuntaan, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun Lauri kaivaa säkkipillinsä esiin, ollaan syvällä jossain eestiläisen kansanperinteen syövereissä.

Suomessa näyttää olevan tyypillistä, että kansanmusiikkiheviä täytyy selittää viemällä musiikkia humoristiseen suuntaan. Metsatöll soitti täysin vakavissaan ja parhaimmillaan progesusien meno olikin lähes hypnoottista. Kontrastia loi laulaja Markus navan alle keskittyvillä välispiikeillään. Keikkaa ei latistanut myöskään bändin varsinaisen basistin puuttuminen. Varabasisti lunasti paikkansa.

Bändi soitti kattavasti tuoreelta julkaisultaan Iivakiveltä ja sekoitti mukaan sopivasti vanhempaa materiaalia. Etenkin Merehunt oli elävänä vielä hienompi kuin levyllä. Metsatöllin kappaleissa voi kuulla vaikutteita monelta suunnalta. Se näkyy monipuolisena keikkasettinä, jossa siirrytään sujuvasti syvältä kansanmusiikista suorempaan metalli-ilmaisuun.

Yleisön liikkeistä saattoi päätellä, että Mokomaa Metelliklubille olivat useimmat tulleet kuuntelemaan. Metsatöll sai vielä soittaa suhteellisen pienelle, mutta sitäkin omistautuneemmalle yleisölle. Mokoma veti massat paikalle.

Jos Rotten Sound aloitti ilman puhdistamisen, vei Mokoma sen kyselemättä loppuun. Keikan jälkeen poistui paikalta vaikuttunut yleisö. Teknisesti taitava kaiken peliin lyövä soittaminen ja Marko Annalan ääni takaavat kokonaisvaltaisen thrash-elämyksen. Sellaiset biisihelmet, kuten Hiljaisuuden julistaja ja Mene tiedä muiden muassa ruhjoivat vatsanpohjan lihaksia perusteellisesti. Ja saatiinhan sieltä se Takatalvikin lopuksi…

Teksti: Juha Aalto ja Pasi Huttunen
Kuvat: Jari Kuskelin, Jukka-Pekka Flander

Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 13. heinäkuuta 2008 kello 13.00 ja sen aiheena on Musiikki.