Ystävyys on kaunis asia ja sitä kannattaa vaalia. Etenkin, jos on kyse Kauko Röyhkästä ja Riku Mattilasta. Vuosikymmenten tauon jälkeen toisensa uudelleen löytäneet miehet olivat saaneet osittain epäkiitollisen tehtävän herätellä nukkuvaa rokkiyleisöä sunnuntain ensimmäisenä bändinä. Haaste ei ollut mahdoton, liekö edes vaikea, sillä sen verran virkeinä tuntuivat festivaalivieraat keikan aikana heiluvan.

Keikka painottui Röyhkän ja Mattilan nimettömän uutukaisen kappaleisiin. Ja mikä parasta, tuore materiaali ei kalpene lainkaan vanhan rinnalla. Enkä liene mielipiteeni kanssa yksin: etenkin viimeisen päälle tyylikäs Helvetti kirvoitti yleisöltä vankat suosionosoitukset. Tämä on tosin ymmärrettävää, kappale kun sattuu olemaan koko alkuvuoden kovimpia esityksiä.

Vaan mitäpä olisi Kauko ilman vanhoja klassikoita? Talo meren rannalla, Lauralle ja Paska kaupunki ovat pomminvarmoja hittejä, joiden soittamatta jättäminen tuntuisi miltei rikolliselta. Yllätyksiäkin koettiin. Setin loppupuolella Röyhkä antoi mikrofonin bassoa soittaneelle Samae Koskiselle, joka sai esittää kappaleen omasta tuotannostaan.

Uusi kokoonpano tuntuu puhaltaneen uutta virtaa tuohon ikinuoreen herrasmieheen, Kauko Röyhkään. Bändi tuntui nauttivan esiintymisestä täysin siemauksin, eikä tämä jäänyt yleisöltä huomaamatta. Olipa herroja tullut kollegakin kuuntelemaan, sillä muun yleisön joukossa viihtyi myös muuan Ismo Alanko. Oli se vaan mahtava keikka, vai mitä Ismo?

Teksti: Jukka Kastinen
Kuva: Mikael Wänskä

Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 13. heinäkuuta 2008 kello 15.12 ja sen aiheena on Musiikki.