
Supersounds kiittää Rok It! -bändikisan voitosta sukulaisiaan
Joensuulaisnelikko lupaa keikallaan rock'n' roll mieltä koko Ilosaarirock-viikonlopuksi.
Pohjoiskarjalaisille bändeille suunnatun Rok It! -bändikisan voittajaksi
äänestettiin joensuulainen Supersounds. Bändikisa pysyi jännittävänä aina
loppumetreille saakka, sillä Supersounds päihitti toiseksi sijoittuneen
Pearly Gatesin vain 33 äänellä.
Ääniä bändikisassa annettiin yhteensä 2 307 kappaletta. Supersoundsin saalis oli 667 ääntä, kun Pearly Gates nappasi 634 ääntä. Kisassa kolmanneksi sijoittui Serpenthia (521) ja neljänneksi Flies Around The Light (485).
Bändikisan voiton myötä Supersounds pokkasi itselleen levytyssopimuksen Pilfink Recordsilta sekä keikan heinäkuisesta Ilosaarirockista. Yhtyeen muodostavat Vellu Varis (solisti), Jussi Turunen (kitara), Joonas Haukka (basisti) ja Mikko Varis (rummut).
Unelmien täyttymys
Viitisen vuotta sitten perustetun Supersoundsin leirissä uutinen bändikilpailun voitosta herätti myhäilevää hämmennystä.
– Basistimme ei meinannut uskoa sitä millään. Ilmeisesti meidän sukulaisemme olivat vain muita paremmin hereillä, Vellu Varis selittää nauraen.
– Etenkin Ilosaarirockin keikka on mahtava juttu. Olen jostain 10-vuotiaasta asti käynyt Rokissa joka kesä kuuntelemassa bändejä, ja nyt pääsen itsekin esiintymään. Unelmien täyttymyshän tietysti olisi, jos Supersounds pääsisi joskus päälavalle soittelemaan.
Ilosaarirockin rekkalavalle Supersounds kipuaa lauantaina 18. heinäkuuta. Varis vakuuttaa, että keikan myötä festivaalivieraiden mieliin hiipii niin paljon rokken rollia, ettei viikonlopusta voi tulla muuta kuin loistava.
– Supersoundsin keikoilla on aina ollut hyvä meininki, ja pyrimme olemaan spontaaneja. Meillä on lavalla hyvä fiilis, ja nähtävästi sama pätee myös yleisöön.
Supersoundsin tulevaa esikoislevyä Varis ei ole vielä ehtinyt pohtimaan. Se on kuitenkin varmaa, että ennen studioon suuntaamista uusia kuningasbiisejä tarvitaan – ja paljon.
– Sitä mukaa kun uusia kappaleita on syntynyt, on vanhoja Supersounds-biisejä raakattu pois.
– Tällä hetkellä ykköstoiveenamme olisi haalia lisää keikkoja. Olisihan se kivaa, jos saisi musiikkiaan kuultavaksi mahdollisimman monelle, Varis päättää.
Teksti: Tiina Sormunen
Supersounds Ilosaarirockin Rekkalavalla lauantaina klo 13.