
Taustavoimain turinat osa 1: Asko Piiparinen, tuottaja
Ja minun pitäisi aloittaa tämä Ilosaarirockin vastaavien ketjukirje, jossa kerromme kukin mitä teemme työssämme ja mikä juuri nyt työllistää. Piti itse asiassa aloittaa jo varmaan kaksi kuukautta sitten, mut ehän mie ole saanut aikaiseksi. Nyt yritän, saa muutkin kirjoitella.
Tällä hetkellä on työn alla Ilosaarirockin monet osa-alueet. Festivaalia on puurrettu taas vuosi lisää. Sitä tehdään ison ryhmän kanssa. Yhdistyksen hallitus linjailee, ja tekee päätöksiä, erinäiset työryhmät suunnittelee ja toimiston väki ja muu talkooväki vielä lopuksi toteuttaa. Mie toimin siis tuottajana Popmuusikoilla ja yhtenä vastuualueenani on Ilosaarirock, jossa hoidan muun muassa kotimaista ohjelmaa eli buukkailen niitä bändejä, mitä ohjelmaryhmä on kerran viikossa läpi vuoden tapahtuvissa kokouksissaan päättänyt. Hoidan myös Ilosaarirockin markkinointia ja tiedotusta sekä yhteistyökumppanuuksia.
Tuottajana tavoite olisi olla tietoinen mitä milläkin osa-alueella tapahtuu. Talven aikana tehtiin joitain uudistuksia, en niinkään minä vaan muut, eli Ilosaarirockin verkkosivuille rakennettiin oma verkkokauppa jota kautta saapi lippuja ja erinäisiä Ilosaarirockin tuotteita. Nettiin siirrettiin myös festivaalin majoituskuviot eli niiden varaukset ja majoituspaikkojen maksaminen.
Ihan ensiksi hoidetaan alta pois Osuuskaupparock, joka talven aikana suunniteltiin yhteistyökumppanillemme Pohjois-Karjalan Osuuskaupalle heidän 90-vuotisjuhlatapahtumaksi. Joensuun Popmuusikoiden tuotantoyhtiö Joensuun Nuori Rytmi Oy toteuttaa nyt konsertin Joensuun Ilosaaressa. Siellä häärään mukana taustavoimissa. Keväällä järjestettiin Joensuu Areenalla Ilosaarirockin ennakkotapahtuma Kohti Rokkia 09, ja se keräsi tuhatpäisen yleisön.
Ja soihan tuo livemusiikki myös pitkin vuotta Kellarissa, jonne on tässä jo toista vuotta tehty ohjelmaa. Vastaamme myös Kellarin tiedotuksesta ja markkinoinnista. Tänä keväänä Kellarissa soitti yhteensä noin 70 yhtyettä. Ja tuolla toimistomme yhdessä kulmauksessa jotkut jo suunnittelee marraskuun Rokumentti-festivaalia.
Nyt kun päivämäärä on kesäkuun kolmas, niin katse on jo tiiviisti Ilosaarirockissa. Ohjelma saatiin pakettiin jo huhtikuun lopulla. Toukokuussa tulivat myyntiin pääsyliput ja ennakkomyyntiä ja markkinointia on tullut harrastettua nyt reilu kuukausi. Helpottavaahan se huomata että kaupaksi ovat taasen käyneet. Tarkoitus olisi tänäkin kesänä järjestää parhaat kekkerit Laulurinteellä. Ilosaarirock näkyy lehtimainonnan ja verkkosivujensa lisäksi myös painotuotteina. Juuri viime viikolla ilmaantui jakoon reilut 50-sivuinen käsiohjelma.
Jaossa ovat myös Ilosaarirockin postikortit ja monet erilaiset julisteet lähinnä ennakkomyyntipisteissä, joita Ilosaarirockilla on tänäkin kesänä reilut 30 ympäri maan. Halumme on edelleen tuoda Ilosaarirock niihin paikkoihin joissa aktiiviset musiikinkuuntelijat ja musadiggaritkin hengailevat, mikäs se sopivampi kuin maan parhaat levyliikkeet.
Tällä haavaa kasaillaan myös Ilosaarirockin viikkoa. Musiikki alkaa soimaan jo alkuviikosta Ilosaaresta, eli tuosta saaresta keskustan kupeesta josta festivaalimme on aikoinaan saanut alkunsa. Paikalliset yhtyeet soittaa kolmena iltana maanantaista 13.7. alkaen. Enkä minä tuotakaan itse tee, vaan taustalla vaikutan. Musiikki soi myös Popkadulla ennen varsinaista rokkiviikonloppuna ja osa tätä ovat myös nuo paikallisten bädien keikat Ilosaaressa. Joensuun Popmuusikot ry ja Ilosaarirock toimii Popkadun yhteistyökumppanina. Ja jottei musiikki loppuisi kyseiseltä viikonlopulta, niin Vekararokkia vietetään taasen rokkilauantaina. Sekin Ilosaaressa.
Kun saan tehdä tätä harrastusta ympärivuotisesti, on yksi suurimmista tehtävistäni mahdollistaa muiden vastuuhenkilöiden työ. Ja näitä eri osa-alueiden vastuuhenkilöitä Ilosaarirockissa on tänäkin kesänä noin yhdeksänkymmentä. Jatkakaa te tätä miun runoilua.
Terveisin,
Asko Piiparinen
Yksi Ilosaarirockin tuottajista