
Taustavoimain turinat osa 3: Henry Pyykönen, turvallisuuspäällikkö
mie hoitelen siis turvallisuuspuolta rokissa eli nimikkeenä on turvallisuuspäällikkö. Olen myös Popmuusikot ry:n hallituksen jäsen ja mukana useissa työryhmissä joissa rakennetaan rokkia pitkin vuotta. Oli minulla joskus elämäkin, silloin kerkesin harrastaa esim. lukemista. Nyt ei enää ehdi.
Tämän vuoden rokki alkoi minun osaltani jo elokuussa 2008, kun pidimme ensimmäisen palaverin. Talven aikana sitten kokosimme pikkuhiljaa jv-organisaatiota ja tässä vaiheessa vuotta suurinta työtä teettää aikataulutus ja muut lukuisat yksityiskohdat. Ja niitä yksityiskohtia kyllä sitten riittääkin. Vuosien varrella jv-toiminta on muuttunut enemmän ammattimaisemmaksi johtuen viranomaisten kiristyneistä määräyksistä. Mutta niillä määräyksillä on tarkoitus parantaa festarivieraitten viihtyvyyttä ja turvallisuutta, ei me niitä määräyksiä omasta päästä olla keksitty.
Itse ajauduin mukaan Rokin tekemiseen ihan siksi että olin asiakkaana rokissa kymmenen vuotta ja minuun teki vaikutuksen järjestäjien ystävällisyys ja se, että kaikista asiakkaista pidettiin hyvää huolta. Niinpä sitten otin selvää missä ne popparit oikein asustavat ja menin kysymään olisiko mitään töitä tarjolla rokin aikana. Olihan siellä, ensimmäisenä vuonna olin aitavahtina uimarannan portilla. Siihen aikaan ei ollut Rentolavasta vielä tietoakaan vaan uimarannan lentopallokentän kohdalla oli sisäänkäynti alueelle. Voi niitä aikoja.
Seuraavana vuonna olin päivystämässä portilla kun yksi poppari tuli kysymään kiinnostaisiko olla lavajärkkä. Sanoin että joo ja mietin että mikä mahtaa olla lavajärkkä. No, sehän on se kaveri joka seisoo esiintymislavan ja yleisöaidan välimaastossa ja pitää huolta ettei kukaan loukkaannu keikan aikana. Siinä vierähtikin sitten monta vuotta, vuodesta 2001 vastasin YleX-lavan turvallisuudesta ja vuodesta 2008 lähtien koko festivaalin turvallisuudesta. Työparina minulla on nykyisessä tehtävässä toinen pitkän linjan huhkija Jukka Luukkonen, tuttavallisemmin Lupi. On muuten se sama poppari joka kysyi minua lavajärkäksi...
Olen siis sitä sukupolvea joka ehti käydä Ilosaarirokkia alkuperäisessä paikassa eli Ilosaaressa. Siellä oli mukavan rento meininki, kuka tahansa saattoi mennä lavan taakse ja vaihtaa kuulumisia artistien kanssa. Toisaalta ei siellä ollut väkeäkään kovin paljoa. Muistaakseni minä ja muutama kaveri. Voinhan olla väärässäkin.
Nykyään meillä ja muuallakin on backstage alue mihin pääseminen on melkein mahdotonta ilman oikeanlaisia kulkulupia. Vaikka eipä siellä mitään ihmeellistä kyllä ole. Ne jotka ovat sinne jostain kumman syystä halunneet ja vieläpä päässeet, ovat sitten pettyneenä ihmetelleet kun siellä ei tapahdu mitään. Ja vaikka omassa muistissa olisikin joitain kommelluksia niin se mikä tapahtuu backstagella jää myös sinne. Eli nyt juuri en muista yhtään mitään kommellusta...
Mutta rokista puheenollen, tämä vuosi alkaa olla siinä kiireisimmässä vaiheessa. Viime viikot ovat menneet ihan liian nopeasti, koulutuksia on pidetty ja infotilaisuuksia vastaaville järjestetty yhdessä viranomaisten kanssa. Varsinaisella rokkiviikolla tahti kiihtyy, tulee suuri rokkikokous ja paljon infotilaisuuksia eri ryhmille. Lopulta minä muutan rinteelle asumaan kuten moni muu rokin tekijä. Sitten kun Sulo-klubi aloittaa perjantaina, melkein vuoden suunnittelu ja uurastus on viimeistäkin piirtoa myöten käynnissä. Ja minä pääsen seuraavan kerran nukkumaan kunnolla rokin jälkeisenä maanantaina. Jee mun lempparia..!
Rinteellä nähdään! :)
t: -H-