Porcupine Tree vihdoin Suomessa
Yksi Ilosaarirockin odotetuimpia artisteja oli varmasti brittiläinen Porcupine Tree. Yhdeksänkymmentäluvun alussa levytysuransa aloittanut progressiivinen rockyhtye on saanut luotua itselleen vankan kulttimaineen. Heidän uusimmalla Fear Of A Blank Planet -levyllään vierailevat vanhemman polven progelegendat Robert Fripp ja Alex Lifeson.
Yhtyeen soundi on kehittynyt pikku hiljaa raskaampaan suuntaan, ja Ilosaarirockin keikkaa voi kutsua hyvällä omallatunnolla progemetalliksi. Mitään peikkoja tai keijukaisia ei näiden progeilijoiden musiikillisesta maailmasta kuitenkaan löydy, vaan aiheet liikkuvat tämänpuoleisissa synkemmissä maisemissa. Keikan aikana YleX-teltan screeneille heijastetut videot kuvasivat hyvin yhtyeen aihepiireja. Niissä nähtiin autioita lähiöitä, pillereitä, tietokoneiden passivoimia teinejä - jotka kuitenkin välillä nähtiin rikkomassa televisioita, heiluttamassa aseita ja polttamassa autoja.
Yhyteen laulaja pahoitteli, että heillä kesti niin pitkään tulla soittamaan keikka Suomeen. Vaikka meno lavalla oli melko hillittyä, keski-ikää lähentelevät muusikot vetivät keikan varmalla ammattitaidolla. Omat vaikutelmani keikasta vaihtelivat hieman puuduttavien maalailevien kohtien kautta innostuksen hetkiin, kun yhtye sai jonkun lukuisista tapporiffeistään vauhtiin. Yleisö oli kuitenkin selvästi innostunutta ja palkitsi yhtyeen riemukkaalla vastaanotolla.
Teksti: Mikko Kupari
Kuva: Minna Pahkin