Toimintansa alkuvuosina Viikate tunnettiin vastahakoisena esiintyjänä, mutta sittemmin se on kehittynyt suorastaan pöyhkeän itsevarmaksi keikkakoneeksi. Tuoni-iskelmän lajipäällikkö Kaarle Viikate ja kumppanit mustissaan ottivat Ilosaaren päälavallakin yleisönsä ansiokkaasti, vaikka fanit olivatkin varhaisen ajankohdan vuoksi vielä huomattavasti yhtyettä jähmeämmässä tilassa.

Yhtye panosti odotetusti parin viimeisimmän pitkäsoiton materiaaliin, sillä kuten Kaarle on asian ilmaissut, hän on säveltänyt saman kappaleen niin monta kertaa, että kätevintä on soittaa sen tuorein versio. Padat, ajakaa!, Nämä herrasmiehet sekä muut rokkaavat keikkaklassikot saivat seuraa tyylikkäästi keinuvasta elokuvasävelmästä Ei enkeleitä sekä debyyttikokopitkältä poimitusta Yönseutu-synkistelystä. Jaloviinan ihmeitä mietiskeltiin nokkelan Leikatun konjakin salaisuus -instrumentaalin voimin, ja esityksen lopussa rumpali Simo totesi himoitsevansa olutta, joten yleisökin päästettiin vapaamuotoisemman viihteen pariin. Viikatteen reipas “virkamiehet pilke silmäkulmassa” -lavahabitus ja äärimmäisen rokkaava ote musiikkiin muodostavat omaperäisen ja ennen kaikkea laadukkaan yhdistelmän, eikä yhtyeen jumiutumista radioaalloillekaan tarvitse enää ihmetellä.

teksti: Antti Kavonen

Kuva: Minna Pahkin

Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 15. heinäkuuta 2007 kello 17.56 ja sen aiheena onMusiikki.