Käyrä nousuun kahden peen ja ämmän kanssa

20pmmp_em01.jpgYhden lauantai-illan odotetuimman kokoonpanon aikana niin richterin, tunnelman kuin desibelin voimakkuuksia mittaavat piirtimet suhersivat korkeata käyrää. Paulan ja Miran molemmat puolet räjäyttivät kaiken kansan iloksi loputkin pilvet laulurinteen yltä.

Ja räjähdys toteutettiin vieläpä erittäin huolella aloittaen melankolisen tummasta paatoksesta hiljalleen siirtyen kohti Rusketusraitojen kaltaisia tarrapintahittejä, joiden aikana hikiset festariruumiit hytkyivät äänenvärähtelyiden lisäksi omien jalkojensa ansioista. Yleisö sai maistaa myös akustisen herkkää cover-herkkua Pikkuveljen muotoisessa kakkupalassa, jonka tarjoilu sai muun bändin antamaan tilaa heleälle kitaralle ja katsojat tarttumaan lähimpään vapaana olevaan kämmeneen.

Voisi kuvitella, että PMMP:n kaltaisen yhtyeen biisilistatarjottimen kattamiseen ei jäisi paljonkaan tilaa hittilistojen ulkopuolelle jääneille kappaleille, mutta tässäkin kategoriassa yhtye onnistuu aina yllättämään. Päät soittaa ja Kovemmat kädet -tyylisten, tuntemattomia biisien esiintuonti oli piristävä yllätys. Sama hilpeys saatiin aikaan myös välispiikkien aihekirjolla, joka ylsi aina potkupuvuista James Hetfieldiin. Myös kokonaisuutena keikka oli täynnä yllätyksiä ja vastakohtia. Onko muka olemassa toista samanlaista naiskaksikkoa, joka voi samanaikaisesti muodostua blondista ja brunetista, pukea ylleen glitter-topin sekä tulla arvostetuksi ja otetuksi tosissaan? Luulen, että tämä vastakohtien tasapainoilun luoma magneettinen kupla on yksi PeeÄmÄmPeen suosiosopan reseptin suunnitelluimmista salaisuuksista.

Vielä käyristä puheen ollen väitän kyseisen keikan piirtämän lopullisen kuvan olleen jotain muuta kuin lineaarinen jatkumo. Väitän sen olleen täydellinen ympyrä. Lähtölaukaisuna toimineen Maria Magdaleenan luoma tumma ilmapiiri toimi myös konsertin lopputunnelmana Leskiäidin tyttäret-kappaleen C-osan myötä. Kyseisten biisivalintojen ymmärtäminen tuntunee ensin hieman vaikealta, ja varsinkin apealta, mutta ovathan PMMP:n tytöt jäämässä tämän kesän jälkeen määrittelemättömälle keikkatauolle. Ottakaamme siis tämä heidän tapanaan hyvästellä yleisö - määrittelemättömäksi ajaksi.
Teksti: Siiriliina Riikonen
Kuva: Eetu Mononen