Abduktio kokosi rekkalavan eteen kohtuullisen yleisön. Tällä keikalla ehdottomasti parasta oli pitti. Yleisön keksiosan liikkeen seuraaminen vei paljolti huomiota itse bändistä. Eikö tämä ole punkissa parasta?

Vanha punkkari on väsynyt. Niin väsynyt, että Abduktiokin tulee nähtyä ensimmäistä kertaa, vaikka se on rankemman linjan pitkäaikainen edustaja. Nämähän laulavat suomeksi, mutta sanoista ei todellakaan saa selvää. Abduktio ei ole kuitenkaan pelkkää örinää, vaan biiseissä on jopa hengähdystaukoja energiselle yleisölle. Keikan keskivaiheilla oli mielenkiintoinen progressiivinen veto. Bändi vihaisuudestaan huolimatta jättää seesteisen olon.

Musiikkigenreä paremmin tunteville tämä kertomus ei anna mitään, mutta voin suositella tätä bändiä niille, jotka eivät tunne. Pientä lavaa isojen sijaan. Otettavana on asenne.

Tehdään koe. Laitetaan nukahtamispisteessä oleva ihminen keikan loppupuolella pittiin. Päätän vastaanottaa kaiken, en rynni. Minuun törmäillään ja annan virran viedä. Nopeasti kylkeen iskeytyvät ihmiset herättävät mukavasti. Pieni urheilu on aina paikallaan. Kolme biisiä menee hyvin, olen virkistynyt. Sen jälkeen on kuitenkin viisainta poistua kuuntelemaan viimeinen biisi sivummalle, varmuuden vuoksi. Tämä keikka oli mainio illan lopetus.

Teksti: Terhi Lilja
Kuva: Panu Kontkanen

Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 15. heinäkuuta 2007 kello 9.00 ja sen aiheena onMusiikki.