Menin katsomaan Niemisen & Litmasen keikkaa luullen saavani kuulla perinteistä laulaja-lauluntekijäkamaa. Sympaattisesta kaksikosta oli kantautunut korviini myönteisiä mielipiteitä. En olisi voinut olla enemmän väärässä: jouduinkin sunnuntai-iltapäivän aloitusbändin seurassa kolmoslavalla jazz-kapakan tunnelmiin.

Kaksikko soitti koskettimilla (Nieminen) ja rummuilla (Litmanen) instrumentaalijazzia tai oikeastaan “tällaista meidän jatsia”, niin kuin Nieminen itse asiaa luonnehti. Inspiraation lähteinä olivat muun muassa Pekkka ja Pätkä sekä Pompeijin tuho. Muu paikalle saapunut yleisö, joka täyttikin kolmosteltan varsin mukavasti, oli selvästi perehtynyt hieman enemmän kaksikon musiikkiin, koska keikan alusta asti unenpöpperöitä karisteltiin silmänurkista rennolla jammauksella. Ja kyllä siinä selkäjumitukset ja lantion kolotukset katosivat itse kultakin, kun Litmanen löi löylyä aloittamalla “kesän muodikkaimman ja suosituimman rumpukompin”.

Yleisö sai nautiskella tunnin ajan erittäin letkeästä, hyväntuulisesta, pakottomasta ja ilmavasta musisoinnista. Ja nähtiinpä keikan aikana myös poliittisia kannanottoja, kun joku puhalsi telttaan Tarja Halonen -ilmapalloja, jotka pompahtelivat tanssin tahtiin kattoa kohti.

Teksti: Salla Brunou
Kuva: Tomi Palsa

Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 15. heinäkuuta 2007 kello 16.00 ja sen aiheena onMusiikki.