Onneksi on Lapko
Helsinkiläistynyt Satakunnan suuruus Lapko soitti lauantaina iltapäiväneljältä hämmästyttävän täydelle tuvalle YleX-teltassa sateisessa Joensuussa. Yli vuosi on jo vierähtänyt uuden pitkäsoiton, Young Desiren julkaisusta, mutta silti orkesterin karisma kantaa.
Ja vaikka kyseessä onkin karsittu kolmihenkinen rokkipumppu, musiikki on ilman muuta pääasia: ja se juuri yhdistettynä energiseen lavapreesensiin ja karismaan sai aikaan huikean iltapäiväkeikan.
Konsertti itse koostui pääosin uusimman levyn todella toimivasta materiaalista. Yleisö eli mukana hienosti. Lapko ei ole todellakaan koskaan - kolme lp-julkaisua käsittävän uransa aikana - ollut mikään hittibiisibändi: radiosoitto on satunnaista, isot kertosäkeet loistavat poissaolollaan.
Mutta mikä tekee Lapkosta musiikkikansaa villitsevän aktin on nimenomaan täydelleen hiottu ilmaisu - laulut eivät koostu perinteisen rockkaavan mukaisista ralleista, vaan niissä on monipolvisia kulkuja progressiivisilla vivahteilla. Yhden biisin aikana kuullaan useita eri variaatioita teemasta, ja sellaisia polkuja kolutaan joita ei kuuntelija ehkä osannut odottaa ensimmäisen kitarariffin kolahtaessa kaikuville.
Lapko soitti hienon taiderockkeikan. Taiderock sikäli, että orkesterin jäsenet ovat aina olleet taidejengiä: solisti Ville Malja on opiskellut itsensä valokuvaajaksi ja basisti Anssi Nordberg on lukenut omien sanojensa mukaan “kolme vuotta aktiivisesti TAIKissa” - kun pakolliset kurssit oli käyty ja kun syventävät opinnot vaativat yhä enemmän aikaa, jonka saattoi hyvin myös bänditouhuille omistaa, voitti muusikon ura. Näin siis ainakin tällä hetkellä.
Joka tapauksessa Lapko on elämänsä vedossa, mistä täysi teltta Ilosaarirockin lauantaina todistaa. Rokki toimii, bändin kemiat toimivat, särökitara pauhaa ja sanoma saattaa kuulijansa väistämättä henkisille polvilleen. Vaikeasti tanssittavaa, se on todettava, mutta se ei näyttänyt festivaalikansaa häiritsevän. Jos ei muuta kyennyt niin nyrkkiä ilmaan.
Keikan jälkeen basisti Nordberg jutteli, että keikan onnistuminen on aina suhteellista: joskus lavalla tuntuu hyvältä ja bändin kemia tuntuu toimivan mutta jostain syystä yleisö ei lämpene. Joskus taas toisin päin: yleisö on mukana mutta soittajista keikka tuntuu rutiinirutistukselta. Teltassa kuitenkin tällä kertaa näytti, että kaikki nämä osa-alueet olivat kunnossa.
Nordberg vastaa pitkälti Lapkon visuaalisesta ilmeestä, mistä on enemmän tai vähemmän muodostunut jo brändi Suomessa: Lapkon mustavalkoiset, perinteisen Arial Black -fontin pölkkykirjaimilla toteutetut bändipaidat nousivat yllättäen sangen näkyvään osaan jo ennen kuin orkesterista itsestään tuli suuri nimi rockskenessä. Basisti kertoo, että bändin logosta on oikeastaan vastuussa levy-yhtiö Fullsteamin henkilökunta: bändi oli tehnyt Lapko-logon, joka oli “röpelöinen”, mutta levy-yhtiössä se muutettiin nyt tunnettuun, simppeliin kapitaalifonttilogoon. Ja menestys oli taattu: riippumatta siitä soittaako Lapko festivaaleilla vai ei, joka ikisellä kesäfestillä tässä maassa näkee indie-tyttöjä ja -poikia Lapkon peilikuvalogo paidan rintamuksessa. Ja nyttemmin graafinen ilmiasu on painottunut mustavalkoisen fontin lisäksi myös mustaan nahkaan…
Keikka pohjoiskarjalaisessa suvessa oli hieno. Ja kaiken tämän hyvän lisäksi orkesteri lupaa uutta materiaalia, “kunhan puutarhuri on karsinut liiat rönsyt” kehitellystä materiaalista. Ville Maljan mukaan bändi säveltää kolmen miehen konsensukseen perustuvalla metodilla, jossa kaikkien on innostuttava. Ja lopulta siis mystinen puutarhuri karsii esiin sen materian, joka toimii kuin bändin graafinen ulkoasu: yksinkertaistettua, simppeliä, perusasioiden äärellä toimivaa ajatonta tuotantoa. Rockmusiikkia ja visuaalista ilmettä niin, että turha kikkailu ja mainosmaisuus on karsittu.
Teksti: Perttu Kantonen
Kuvat: Lauri Tujula