

Mitä kuuluu?
– Auringonpaistetta ja aivastelua.
Milloin olit ensimmäisen kerran Ilosaarirockissa?
– Kesällä 1997
Oliko kivaa?
– Aina on ollut. Silloin ei tosin saatu olla yötä pois kotoa, joten vanhemmat tulivat aina illan päätteeksi Outokummusta hakemaan.
Mitä söit viimeksi?
– Turkinpippurilakun.
Karjalanpiirakka, munavoilla vai ilman?
– Ehdottomasti munavoilla!
Jos sinun olisi pakko syödä loppuelämäsi vain yhtä ruokaa, mitä se olisi?
– Cesar-salaatti
Mikä on oudoin näkemäsi uni?
– Pienenä näin usein sellaista unta, että osasin lähteä lentoon huoneessani pienen jakkaran päältä. Kun halusin unessa näyttää muille, että osaan lentää, ei se enää tietenkään onnistunut. Lentämisen tunne oli erittäin todentuntuinen. Nykyisin näen mitä ilmeisemmin äärettömän hauskoja unia, koska nauran usein unissani.
Mikä on tällä hetkellä tietokoneesi taustakuvana?
– Kuva englantilaisesta maalaismaisemasta, Heartbeat -televisiosarjan innoittamana.
Minkä levyn ottaisit autiolle saarelle?
– Jonkun tupla-albumikokoelman joltain bändiltä, tai ehkä Forrest Gumpin soundtrackin, kun siinä on niin paljon kaikenlaista kivaa.
Mitä teet, kun kukaan ei ole näkemässä?
– Laulan.
Kuka fiktiivinen hahmo haluaisit olla?
– Nuuskamuikkunen
Mikä on maailman paras bändi?
– Täydellisen mahdoton kysymys.
Mikä on paras kesäbiisi?
– Melkein kaikki reggaekipaleet.
Millainen olit lapsena?
– Rakastin siivoamista ja järjestelyä, myös kavereideni luona. Vihasin pitsireunaisia juhlasukkia, jotka valuivat ja menivät makkaralle.
Oletko kokeillut kielelläsi rautatankoa pakkasella?
– Eikös kaikki ole? Pitäähän se itse saada todeta, että siihen se kieli jää kiinni.
Jos musiikkinne olisi tuoksu, mikä se olisi?
– Myski
Montako soitinta omistat, mikä niistä on suosikkisi ja miksi?
– Kahdeksan, joista ehdoton suosikki on Little Martin -kitarani. Se on pieni, mutta siitä lähtee kova ääni.
Kolme hyvää ja kaksi huonoa luonteenpiirrettäsi?
– Sopeutumiskykyinen, elämänmyönteinen ja lojaali. Huonoja ovat ainakin määräileväisyys ja neuvojen jakelu, vaikka niitä ei pyydetä.
Suomen kielen hauskin sana?
– Lämpimämpi.
Aloitatko sanomalehden lukemisen alusta vai lopusta?
– Karjalaisen aloitin aina lopusta, Hesarin taas aloitan alusta.
Millä elokuvalla on paras loppu?
– Taas sarjassamme mahdottomia kysymyksiä. Yksi parhaimmista, tai oikeastaan nerokkaimmista elokuvalla The Usual Suspects - Epäillyt.
Keksi Ilosaarirock-aiheinen runo.
– Auringonsäde heijastuu siivestä sudenkorennon, hiuksille tytön hennon. Tyttö tanssii luona lavan rennon, lavalla soittaa John Lennon. Eiku Virtahevot kera rento-Reinon.
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi?
– Mennä sohvalle köllöttelemään illan ratoksi.
Terveiset tulevan kesän Ilosaarirock-vieraille?
– Ei kannata jäädä jumittamaan leirintäalueelle, vaan nautiskella auringosta ja musiikista vaikka rentolavan kupeessa. Nähdään keikoilla!
