Kesäkaverit osa 8, Tomi Saarinen / YleX

Mitä kuuluu?
– Rokkiin matkatessa tuulen suhina ja V2:sen jytinä. Tulen paikalle viime vuosien perinteitä kunnioittaen rautahevosella.

Milloin olit ensimmäisen kerran Ilosaarirockissa?
– Näin toiselta puolelta Suomea kotoisin olevana kalusin nuorempana vähän lähempänä olleita festareita. Ilosaaressa olin ensimmäistä kertaa tämän vuosituhannen alkupuolella. Sen jälkeen olenkin käynytkin joka vuosi.

Oliko kivaa?
– Epäilemättä.

Mitä söit viimeksi?
– Aamulenkin jälkeen ruisleivän. Omenat ja banaanin säästin vielä ja aloin vastailla näihin.

Karjalanpiirakka, munavoilla vai ilman?
– Munavoilla ilman muuta. Myös Blackaliciouksen Chief Xcel syö karjanlanpiirakkaa. Tämä on nähty Ilosaarirockin aamupalapöydässä. Herralle ei muistaakseni munavoi kuitenkaan maistunut.

Jos sinun olisi pakko syödä loppuelämäsi vain yhtä ruokaa, mitä se olisi?
– Riisiä ja raakaa kalaa.

Mikä on oudoin näkemäsi uni?
– Näin ihan hiljattain unta, että tuuraisin rumpalina Bodomissa ja mulla oli 20 minuuttia aikaa opetella koko keikkasetti. Unessa yhdistyi selvästi kaksi omaa kokemusta. 1. Useita vuosia sitten (ennen uraani radiossa) olin rumputuuraamassa Raumalla. Alkamassa oli tunnin keikka joka lähettiin suorana radiosta. Olin treenannut biisit nauhalta. Soundcheckissä, noin puolta tuntia ennen keikan alkua kävi ilmi, että bändin mulle lähettämä levy sisälsi kappalaista vanhat versiot. Siinä sitten puolessa tunnissa treenattiin tunnin setti kuntoon. 2. Olen soittanut Rock Bandissä COB:n Are You Dead Yetin läpi vaikeimmalla tasolla.

Mikä on tällä hetkellä tietokoneesi taustakuvana?
– Spurgugrammi.

Minkä levyn ottaisit autiolle saarelle?
– Ottaisin autiolle saarella varmaan omasta hyllystäni mukaan Parliamentin Motor booty affairin. Paitsi että tietysti musa groovaa, on tossa vinyylissä hieno kohokuvakansi ja mukana myös paperiversiot erilaisista levyn hahmoista. Eli kuuntelun lisäksi voisi kuluttaa aikaansa leikkimällä paperinukeilla biisien tahtiin. Ja jutella niille. Ei tarvi tehdä kookoksesta kaveria.

Mitä teet, kun kukaan ei ole näkemässä?
– Kirjottelen vastuksia sähköpostihaastatteluihin.

Kuka fiktiivinen hahmo haluaisit olla?
– Miksi haluaisin olla joku joka ei oikeasti ole?

Mikä on maailman paras bändi?
– Ylellä on tulossa firmabändi-kisa. Kohta varmaan tiedetään ainakin mikä on Ylen paras bändi.

Mikä on paras kesäbiisi?
– Ilmeisesti ei parasta ole löytynyt kun joka kesälle on kova etsintä uudelle.

Millainen olit lapsena?
– "ku ei o mittää tekemistä!" Siksi kai aloitin dj-keikat 11-vuotiaana.

Oletko kokeillut kielelläsi rautatankoa pakkasella?
– Kyllä. Sähköpaimen on tullut myös tutuksi.

Jos musiikkinne olisi tuoksu, mikä se olisi?
– Jos se on se haju joka tulee rumpujeni vanhasta standikeisistä on parempi jättää kuvailematta.

Montako soitinta omistat, mikä niistä on suosikkisi ja miksi?
– Nykyään vain yhden rumpusetin, midikoskettimet ja kitaran. Plus jotain perkkoja. Lukioiän molemmin puolin soitin useita vuosia settiä 2-8 tuntia joka päivä. Silloin takamukseni ja rumpupalli oli yhtä. Kyllä se rakkaus edelleen kantaa vaikka soittelu onkin tällä hetkellä satunnaista.

Kolme hyvää ja kaksi huonoa luonteenpiirrettäsi?
– Hyviä: sosiaalinen, rakastava, oikeudenmukainen.
Huonoja: Moraalinen jäykkyys, järellinen möykkyys.

Suomen kielen hauskin sana?
– Katsoin netistä. Mikael Agricolan juhlavuoden "Sanasista kaunein" - kilpailu päätyi äitiin. En valita.

Aloitatko sanomalehden lukemisen alusta vai lopusta?
– Netistä.

Millä elokuvalla on paras loppu?
Vanishing Pointissa ei turhia alleviivata.

Keksi Ilosaarirock-aiheinen runo.
– Panu ja Markku yhteen soppii,
vaan mistä löytyy riittävän iso koppii?

Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi?
– Syön omenat ja banaanin, vaihdan levyä ja jatkan sähköpostien lukua.

Terveiset tulevan kesän Ilosaarirock-vieraille?
– YleX:n nettisivuilta saatatte löytää itsenne. Taltiointia piisaa. Käykää katsomassa. Ja sunnuntaina sitten mm-tason futista puulaakitason selostajilla, jotka eivät näe kentälle. Sinne myös!


< takaisin