Jos tavallinen rokkibändi kohtelee riffejä kuin kertahaukkauksella alas meneviä Bic Maceja, lauantain kolmoslavalla aloittanut Hidria Spacefolk käsittelee kitarakuvioita kuin vuosikertaviinejä. Aloitetaan hitaasti, nuuskaistaan lasista ja maistellaan vähän.

Sitten – anteeksi analogian särkeminen – pistetään isompi vaihde silmään. Rummut ja basso huolehtivat siitä, että rytmi ei horju, vaikka kitarat ja koskettimet välillä maalailisivatkin omiaan. Jossain vaiheessa päästään nimittäin aina siihen kohtaan, jossa koko bändi lukkiutuu kiinni riffiin ja alkaa puristaa siitä lisää mehua. Puristamista jatketaan aina vain kovempaa ja nopeammin, kunnes viimeinenkin tippa on saatu irti.

Kraut-henkistä rokkia soittava Hidria Spacefolk onkin eräänlainen trancemusiikin rokkivastine. Biiseissä on suvantoja, joiden aikana vedetään henkeä, ennen kuin aloitetaan jälleen nostatuksen rakentaminen. Intiimi (lue: pieni) kolmoslava matkii hyvin rokkiklubia, joten seitsemän–kahdeksan minuuttia kestävät kappaleet saivat rauhassa vangita yleisön mielenkiinnon

Teksti: Olli Sulopuisto
Kuvat: Mari Herralla

Tämä artikkeli on julkaistu lauantaina 14. heinäkuuta 2007 kello 16.39 ja sen aiheena onMusiikki.