Sunnuntain bassoannos Fat Beatin tarjoilemana

13fatbeat_mk04.jpgHelsinkiläisen Fat Beat Sound Systemin materiaali on todellakin paksua: rytmien ytimen muodostavat todellä läskit rumpubassolinjat, joiden päälle nakellaan perkussioita, efektejä ja mystisiä melodioita. Tähän palettiin kun vielä lisätään liuta taitavasti englanniksi esiintyviä vokalisteja, ei ole ihme että Fat Beat Sound System on kerännyt kehuja laajalti myös Suomen ulkopuolella.
Lavalla oli tungosta kun orkesteri oli lähes kymmenpäinen ja mikissä vilisti porukkaa kuin Puna-armeijan leipäjonossa. Oman mausteensa esitykseen toi beatboxaaja Felix Zenger, jonka poskibasari ja suuskrätsit olisivat varmasti monelle huonompinäköiselle menneet levarista ja rumpukoneesta. Toki kokoonpanoon kuului myös oikea levarivelho, DJ Bunuel, joka on yksi yhtyeen perustajista.

Fat Beat Sound Systemin jäsenet ovat erittäin arvostettuja muusikoita ja olleet vuosien varrella mukana monissa bändeissä ja projekteissa, mainittakoon esimerkiksi Giant Robot ja Nu Spirit Helsinki.

Keikalla kuultiin menevämpiä rumpuvetoisia kappaleita ja toisaalta dub-tyylisiä, laahaavia bassopläjäyksiä, joita maustettiin kaiuilla ja efekteillä. Bassot menivät suoraan kehosta läpi ja yhdessä lauluosuuksien kanssa ne loivat Linnunlahden uimarannalle lähes spirituaalisen tunnelman. Muutaman kappaleen jaksoissa vaihtuneet vokalistit toivat kukin oman ulosantinsa ja persoonansa kokonaisuuteen, mikä teki kaikkiaan keikasta äärimmäisen mielenkiintoisen ja muistettavan.

Teksti: Tatu Teräväinen

Kuva: Markus Korpi-Hallila