Säveliksi purkautunut parisuhde
Julkaistu 18.7.2009 16:07
Usein festivaaleilla eksyy katsomaan konserttia, jossa yleisö ei tiedä, mitä artistilta odottaisi. Maria Menan showssa Sulo-klubilla asetelma oli kuitenkin päinvastainen. Nuori norjatar huokaili toistuvasti kuulijoiden reaktioiden tulleen hänelle yllätyksenä - “I didn’t know what to expect”. Yleisö sitä vastoin osoitti tienneensä, mitä tuleman pitää. Menan heleät melodiat otettiin vastaan innostuneesti ja räväkät palopuheet sitäkin antaumuksellisemmin.
Itse konsertin ylle virittyi kiehtova ristiriita. Mena näytti kesäisessä mekossaan yhtä viattomalta ja herkältä kuin sävelensä. Kappaleiden välissä artisti paljasti kuitenkin vihaista ja katkeraa minäänsä. Laulut omistettiin entiselle poikaystävälle ja kaikelle pahalle, mitä hän Menalle edustaa. Jos sävellykset ja tulkinta kuljettivat mielikuvat jonnekin Tori Amosin ja Suzanne Vegan tietämille, muistutti kappaleiden sanoma 1990-luvun “nuorten vihaisten naisten” genrestä.
Niin vilpitön kuin Mena julistuksissaan olikin, vaikutti hänen uhonsa hieman päälleliimatulta. Vastaanoton perusteella sanoma löysi yleisönsä, mutta samalla tuntui, että artisti olisi voinut luottaa vielä vakaammin kappaleidensa kykyyn puhutella. Olisikin kiehtovaa nähdä Mena muutaman vuoden kuluttua. Jospa hän olisi siihen mennessä karistanut vanhan suhteen haamut yltään, löytänyt elämäänsä sisällökkään rakkauden ja kirjoittanut siitä liudan lauluja, jossa tunteet ovat tarkoitusperiä puhtaampia.
Hannu Linkola

