Tanssikurssi Reginan johdolla

Julkaistu 18.7.2009 17:07

sulo_06_regina_vh031Ohutta yläpilveä, kukkaketoista keijupölyä ja viettelevästi pulputtavia rytmejä. Siinäpä Reginan konsepti pähkinänkuoressa. Puutarhatrilogiaansa tyylitietoisesti läpikäynyt kolmikko esitti Sulo-klubin lavalla kiehtovan tutkielman siitä, miltä kuulostaa mahdollisimman akustiseksi muovattu elektro. Lyömäsoitinkioskinsa takana erehtymättömästi operoinut Mikko Rissanen ja basson varressa antaumuksellisesti hytkynyt Mikko Pykäri loivat yhtyeen kappaleille monipuolisen pohjan, jonka päällä Iisa Pykärin oli helppo varastaa show. Laulajatar kujersi, keikaili, hymyili, mutta pysyi samalla asiallisen etäisenä. Hänen olemuksessaan kiteytyikin jotakin hyvin olennaista kolmikon musiikista. Kaunista, kiehtovaa, lämmintä, mutta myös jollakin tavalla läpipääsemätöntä. Konsertin lopussa yhtye alkoi kuitenkin päästää lähelleen. Täsmäiskut, kuten Tapaa minut aamulla ja En tiennyt että osaan tanssia sulattivat yhtyeen yltä tietoisesti rakennetun viileyden ja avasivat konsertin rikkumattoman yhteisölliseksi kokemukseksi. Kasvoille liimautunut hymy ja mieltä kutittanut kepeä olo kertoivat, että Regina oli ottanut vaivihkaa vangikseen.

“Oi, mitä tanssia! En tiennyt että osaan näin liikkua.”

Hannu Linkola

Katso Reginan haastattelu NettiTV:stä


Ilosaarirock 2009 | Festarielämää on toteutettu WordPressin voimalla.