Ilosaareen itärajan takaa saapuneisiin vieraisiin on perinteisesti liittynyt jokin yllätyksellinen elementti. Olipa kyse Tequilajazzzin omintakeisesta rytmiikasta, Markscheider Kunstin lekteästä latinopoljennosta tai Santtu Karhun karjalankielisestä etnorockista, ovat venäläismuusikoiden esitykset erottuneet poikkeuksetta perusvirrasta. Maanmiehistään poiketen moskovalainen Everything Is Made in China päätti haastaa indiemusiikin ystävät näiden omilla aseilla. Slaavilaisten kaikujen tai äkkiväärien vinoutumien sijasta yhtye tarjosi pohjoisamerikkalaisia vaihtoehtonimiä kunnioittavan paketin, jossa laajat sävelkudelmat olivat tärkeämpiä kuin musiikin maantieteellinen alkuperä.

Pirteiltä taustavideoilta ja kepeältä koneistukselta tukea saanut kolmikko luotti sävellystensä kykyyn maalata avaria maisemia. Esityksen rungoksi valikoitui laadukas joukko hitaasti rakentuvia ja syvältä uurtavia kappaleita, joissa melodiat olivat pitkiä ja keskittyneitä pikemmin kuin nokkelia ja kysymättä puraisevia. Valtaosa äänivallista perustui Prem’yak Filippin unelmoiviin koskettimiin ja Fedorov Maksimin keskittyneeseen kitarointiin, joita Zotov Alekseyn ilmeettömän tarkka rummutus taustoitti hypnoottisesti. Äärevän ja itsevarmasti lyöneen äänivallin rinnalla Maksimin laulu kuulosti yllättävänkin ujolta, mutta samalla perustellulta. Vokalisoinnin tehtävänä tuntui olevan inhimillisen mittakaavan istuttaminen vuorien suuruisen äänitapetin pinnalle.

Vaikka Everything Is Made in China pikemminkin kannatteli kuin riepotteli, jäi konsertista voimakas vaikutelma. Ennakkorinnastukset Mewin ja Mogwain kaltaisiin nimiin osoittautuivat perustelluiksi, mutta sympaattisesti esiintynyt yhtye otti kappaleet ennen kaikkea omiin nimiinsä. Ja kun encoren aika koitti, oli kolmikko voittanut kolmosteltan yleisön puolelleen. Konsertin jälkeen ei ollut vähäisintäkään epäilystä siitä, etteikö musiikin kieli ylittäisi piintyneimpiäkin rajoja.

Hannu Linkola