Useammin kuin kerran minulta on kysytty, että kuinka sinne backstagelle pääsee töihin. Tähän kysymykseen on yleensä vastattava vastakysymyksellä: miksi haluaisit sinne?

Ensikertalaisia meillä ei tänäkään vuonna ole. Yleensä backstagella töissä olevilla on festarityökokemusta useampi vuosi (ei välttämättä juuri backstagella), tai sitten joku täällä jo kauemmin ollut suosittelee hyväksi tuntemaansa tyyppiä hommiin. Silmämääräisesti arvioiden jokainen tänä vuonna täällä oleva on ollut keskimäärin viisi vuotta rokkihommissa, jotkut jopa kaksikymmentä. Yhteenlaskettuja miestyövuosia on satoja.

Backstagella työskenteleminen ei ole bändien kanssa hengailua. Yleisin työnkuva täällä taitaa olla runner, autonkuljettaja-jokapaikanhöylä, joka huolehtii mm. siitä, että orkesteri pääsee hotellilta festivaalialueelle, tavarat siirtyvät paikasta toiseen, kahvi kiehuu, ja mitä milloinkin. Toinen näkyvä rooli on catering, joka pitää huolen siitä, että bändeillä on kopeissaan mukavat oltavat, ruokaa riittää ja pyyhkeet ovat puhtaita. Näiden kahden lisäksi paikalla pyörii jos jonkinlaista teknistä osaajaa, jotka kuitenkin tekevät töitään pääasiassa lavalla, eivätkä juuri backstagella. Bändien mahdolliset emännät ja isännät orkesterit hommaavat yleensä itse, eikä meillä ole siihen juuri osaa eikä arpaa. Seuraneitejä he eivät kaipaa, vaan omaa rauhaa.

Siksi yksi tärkeimmistä ominaisuuksista backstagelle töihin halajaville onkin se, että enemmän ja vähemmän kuuluisat ihmiset eivät saa aikaan iik-reaktiota. Nimmareita ei haeta eikä jaeta, eikä backstagella käytetä kameroita, ellei sitten satu olemaan töissä verkkotoimituksessa, ja silloinkin aika harvoin. Koulutustaustoja ei kysellä, ajokortti on joillekin tarpeen, kielitaidosta ei ole haittaa. Erikoistaitoja saa toki olla, mutta tulennielemisosaamista tarvitaan harvoin. Tärkeämpää on osata sopeutua olemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa ja tarttua kaikenlaisiin hommiin. Välillä on tylsääkin, sillä backstage ei ole mikään kuhiseva mehiläispesä.

Niin, backstage taitaa olla työnhakijalle aika samanlainen kuin mikä tahansa muu erityisen työn paikka. Vaihtuvuutta on vähän, ja ilman suhteita töihin pääseminen on miltei mahdotonta. Mutta kyllä se silti joskus onnistuu, sillä jokainen meistä on joskus ollut täällä ensimmäisen kerran.

Marjut