Woosh! Hämärä teltta; hämärä ilta; ilmassa käsiä, saippuakuplia ja enkelipölyä. Husky Rescue aloittaa, odottava tunnelma. Bändi kasvattaa ja kasvattaa ja kasvattaa, kunnes ilmoille räjähtävät Hurricanen ensi nuotit. Synergia täyttää salin ja yhtäkkiä viisi henkeä lavalla ovat yhtä tantereella vellovan ihmismassan kanssa, rakkauden portit aukeavat. Vähäeleiset pop-kappaleet seuraavat toisiaan, kauniit nuotit tanssivat ilmassa täyttäen koko huoneen ja paeten ikkunasta.

Pietarista Ilosaareen matkannut orkesteri esiintyy unenomaisen minimalistisesti. Kontrastia draamankaareen luovat soitinten vaihdot ja laulaja Reeta-Leenan toisissa kappaleissa lyömä rumpu. Musiikissa soi tasaisesti vanha - ja uusi materiaali. Taustanauhan kanssa operoiva yhtye onnistuu toisintamaan levyjen äänimaailman orjallisen tarkasti.

Jossain vaiheessa ehdin hetken tuumia, voiko taika kestää loppuun asti. Hiljaisessa suvantovaiheessa status quo hetkeksi horjahtaakin, kunnes Summertime Cowboy saa yleisen fiiliksen räjähtämään ionosfääriin. Zeniitistä tullaan hieman alaspäin, mutta stratosfääriä alemmas ei loppuiltana tarvitse laskeutua. Ainakaan ennen kuin toisen encoren viimeiset nuotit tuomion kellojen tavoin ilmoittavat kerman olevan Husky Rescuen osalta ohitse. Sydämellisten kiitosten jälkeen viisi hahmoa katoaa hiljaa pimenevän illan hämyyn.

Jetro Oras-Laine