Aamupala antaa terveellistä potkua päivään

Julkaistu 19.7.2009 15:07

aamupalallaTänä vuonna Ilosaarirockissa on saanut nauttia aamiaista ensimmäistä kertaa Jäähallilla Kerubin Kuppilan lisäksi. Jäähallin läheinen sijainti on kasvattanut aamupalalaisten määrää huomattavasti. Molempina aamuina, lauantaina ja sunnuntaina, pöydät ovat olleet täynnä.

Verkkotoimitus käväisi syömässä aamupalaa sunnuntaiaamuna kymmenen aikaan ja sai hetken etsiä itselleen tyhjää pöytäpaikkaa. Aamiaisen hinta on kuusi euroa ja tarjolla on runsaasti eri vaihtoehtoja: mm. muroja hillon ja jogurtin kera, eri leipiä lisäkkeineen, hedelmiä sekä kahvia ja teetä. Tästä aamupalasta saa terveellistä puhtia päivään, toisin kuin kojusta ostetusta rasvaisesta grillimakkarasta. Kyllä nyt jaksaa moshata iltaan saakka ilman suurempia eväitä.

Iisalmesta kotoisin oleva kaveriporukka, Heidi, Taru, Marjo ja Krista ovat tyytyväisiä aamiaisen tarjontaan. Tytöt ovat iloisia siitä, että aamupalaa tarjoillaan myös lähempänä festarialuetta. He ovat käyneet aikaisimpina vuosina Kerubin aamupalalla. Tyttöjen mielestä hinta on ihan sopiva, enempää he eivät aamupalasta maksaisi. Kananmunia he kaipaisivat lisäksi, edellisen vuoden tapaan, sekä enemmän pöytiä.

Aamupalan tarjoiluaika klo 10-14 toimii hyvin, koska syömään ei tarvitse välttämättä nousta kukon laulun aikaan, vaan yöunista voi nauttia jopa pidemmälle päivää saakka.

Virve Ahola


Ilosaarirock 2009 | Festarielämää on toteutettu WordPressin voimalla.