Club Kasettiaseman musiikillis-filosofiset kesäterveiset


Club Kasettiasema

Osa 7: Arttu Tolonen, Club Kasettiaseman taiteellinen yleismies ja Black Audion oikea laitahyökkääjä

Tänä kesänä tapahtuu kaikenlaista tavallisuudesta poikkeavaa. Täytän 38 vuotta. En ole koskaan ennen täyttänyt kolmeakymmentäkahdeksaa vuotta. Minusta tulee isä toistaa kertaa. Aiemmin olen ollut isä vain kerran, joskin tämä kerta jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja tuntuu niin kovin pitkältä välillä. Laskettu aika on 4. heinäkuuta, joten kiusaus antaa lapselle nimeksi Tom Cruise Placenta-Eater Tolonen tai Oliver Stone Tolonen on suuri. Toisaalta, ehkä Benedict Arnold Tolonen olisi jotenkin parempi nimi. Unessa hän oli Marcus Aurelius Tolonen... Jos meille tulee tyttö, olen kusessa.

Yllättäen mikään esitetyistä vaihtoehdoista ei ole saavuttanut vastakaikua hankkeen toisen osapuolen taholta. Kolmas osapuoli katsoo Myyrää ja sanoo "heeee!", samalla kun generoi tanssiliikkeitä Ville Pirisen pöllittäväksi.

Se, että olen todennäköisesti Ilosaarirockissa ei ole millään tavalla poikkeavaa. Vuosien varrella olen soittanut festareilla seitsemässä eri projektissa.

Eli kerrataanpa nyt hiukan; saapuessani tämän kesän Ilosaarirockiin olen todennäköisesti 38-vuotias kahden lapsen isä ja yksityisyrittäjä.

Kuulostaako tyypilliseltä festarikävijältä? Ei minustakaan.

Keikkoja festarilla kertyy yhdestä neljään. Enimmäkseen olen nukkunut joko kaverien nurkissa tai koulumajoituksessa.

Kuulostaako aikuisen miehen touhulta? Ei minustakaan.

Joskus pitkään soittamatta olleita soitinta näppäillessä tuntuu, että ehkä se on kuollut tai ainakin henkitoreissaan. Tälle ilmiölle oma on olemassa täysin aukoton ja looginen selitys, joka perustuu mututietoon, länsimaisen rationalismin läpi tihkuvaan taikauskoon ja tarpeeseen mytologisoida omaa elämää. Ääni on värähtelyä ja jollain tavalla se ruokkii materiaa, josta soitin koostuu. Kun sen värähtelyn ottaa pois, puu kuolee pikkuhiljaa. Joissain tapauksissa sen voi hieroa takaisin henkiin, toisissa ei.

Ei ole mitään syytä miksi tämä raudanluja biologinen fakta ei pätisi myös lihaan. Me tarvitsemme sitä värähtelyä ollaksemme ihmisiä. Jos sen ottaa pois, meistä tulee jotain vähemmän.

Tuo voisi olla yksi syy miksi olen valmis istumaan vielä tässäkin vaiheessa elämää autossa Ouluun tai Imatralle soittaakseni kouralliselle ihmisiä musiikkia. Selitys onnistuu vapauttamaan minut vastuusta tuomalla peliin kohtalon ja/tai biologisen välttämättömyyden. Se tekee elämästä runollista ja asettaa sen keskiöön vahvan mysteerin.

Todennäköisesti kyse on kyllä vain larppaamisesta.


< takaisin