Kaksi vuotta voi olla yhtyeelle pitkä aika. Kun Rubik esiintyi edellisen kerran Ilosaaressa, orkesteri jätti itsestään lupaavan, mutta hieman jäsentymättömän vaikutelman. Aivan kuin viisikko ei olisi tuolloin tiennyt, tulisiko sen nojata musiikissaan rikkumattomaan melodiakorvaan vai sätkien etenevään rytmiikkaan. Tänä vuonna lavan valloitti puolestaan livekokoonpanonsa seitsenhenkiseksi turvottanut itsevarma yhtye, joka tuntui tekevän voimiensa tunnossa mitä tahtoi. Yhtye silitti ja piti kämmenellään, mutta myös kieputti ja iski. Ja mikä tärkeintä, jokainen isku tuntui perustellulta.

Rubik ujuttaa yhteen kappaleeseen edelleen enemmän sisältöä kuin moni orkesteri kokonaiselle levylle. Tuoreen Dada Bandits -levynsä myötä yhtye on kuitenkin löytänyt kaoottisuudelle ja melodisuudelle sopivan balanssin. Retkueen dynamiikka on edelleen terävää ja laulusolisti Artturi Taira elehtii kuin sähköshokkia saava, mutta esitys pysyy samaan aikaan kompaktina ja keskittyneenä. No Escapen ja Wastelandin kaltaiset kappaleet osoittavat ilmaisun jalostuneen tasolle, jossa yhtye pystyy yllättämään kuulijansa ilman, että nämä huomaavat tulleensa yllätetyiksi. Kappaleet kasvavat johdonmukaisesti, mutta perinteiset kappalerakenteet autuaasti rikkoen. Tämän lähempänä kanadalaisen indien kärkinimiä ei yksikään suomalainen orkesteri ole vielä käynyt - saatika mennyt esikuvistaan rinnan mitalla ohi.

Orkesterin intensiivinen kiskaisu nojasi odotetusti tuoreen levyn materiaaliin. Varsinaiset huipentumat koettiin kuitenkin vanhojen suosikkien parissa. Jesuksen aikana tunnelma oli asiaankuuluvasti sekä harras että hurmoksellinen ja päätösraidaksi säästetty City & Streets sulatti orkesterin ja yleisön yhteen. Vastaanotto kertoi, että sekä kuulijat että soittajat löysyvät musiikista uusia näkökulmia. Kun encoren aika tuli, kysyi orkesteri kansalta, tahtoivatko ihmiset kuulla heavya vai popia. Tasan päätyneen huutoäänestyksen myötä jäi epäselväksi, kumpaa kategoriaa shown huipentuma edusti, mutta se taisi olla sivuseikka. Hektinen, neuroottinen ja samanaikaisesti herkkä Goji Berries summasi koko konsertin taitavasti ja loi viimeisen silauksen täyttymystä kohti edenneelle tunnelmalle.

Ovat, ryökäleet, kehittyneet julmetun hyviksi.

Hannu Linkola