Aurinko paistaa, on Ilosaarirock-lauantai ja Tuomo esiintyy. Hmm, mikäs vuosi nyt onkaan? Toista kertaa peräkkäin ilorokissa esiintyvä Tuomo saa manattua itselleen pelottavan samanlaiset olosuhteet kuin viime vuonna. Tämä on tietysti hyvä juttu, koska mikäpä olisi parempi kaveri gluteus maximuksen pyörittämiseen kuin täydellisen kirkkaalta taivaalta paistava Iso-A - tappavan tiukan tanssimusiikin lisäksi tietenkin! Tuomon “alentaminen” rentolavalle oli järjestäjiltä loistava oivallus; kosketin-nikkari ja armoton anti-showmies on paremmin kotonaan hieman pienemmissä puitteissa ja tanhuun aulis yleisö saa sheikata hula-hulaansa mielin määrin.

Uutena elementtinä mukaan on haalittu selkeitä lattarirytmejä ja länsi-naapuriimme suuntautuvilta pariutumisristeilyiltä tuttua juustojatsia. Taustalla häärii uusi rumpali, joka ei täysin pysty astumaan Mikko Kaakkuriniemen suuriin saappaisiin. Rytmeistä on hävinnyt muutama siivu jämäkkyyttä, minkä bändi kuitenkin korvaa olemalla totuttuun tapaansa rautaisen ammattimainen. Kuten niin useasti festareilla, tälläkin kertaa iisimpi materiaali ei pysty pitämään yleisön mielenkiintoa yllä ja Tuomon lakoniset, toisinaan jopa ankeat, välispiikit ovat osaltaan torpedoimassa nopeilla numeroilla nostettua tunnelmaa. Sitten eetteriin astuu Don’t Take It So Hard ja ihmiset menevät aivan banaaneiksi. Hyvän makuiseen numeroon on mukava lopettaa.

Vastaus otsikon kysymykseen oli siis: yleisö jorasi, ainakin melkein koko ajan.

Jetro Oras-Laine