: Ilosaarirock 2005
 

TERVEHDYS ETELÄ-KARJALAN VIIDAKOISTA

Ette pääse minusta eroon tänäkään vuonna. Tästä voitte syyttää Ilosaarirockin väkeä, joka ei ymmärrä omaa parastaan. Minkä minä sille voin, että taas ne perkeleet pyysivät minua kirjoittamaan ja minä hullu menin suostumaan. Mitä helvettiä se minulle kuuluu mitä minä teen?

Pidetään meininki samanlaisena kuin aikaisempinakin vuosina. Kirjoitan tänne muutaman viikon välein, miten taiteilija nyt sattuu kerkeämään. Te luette, saatatte järkyttyä. Laittelette vihaisia sähköposteja joko näille sivuille tai suoraan minulle osoitteeseen hynynen@kotiteollisuus.com. Kommentoin jos jaksan, luultavasti en. Otan selville marisijoiden osoitteet ja alan ahdistella heidän perheitään. Syön lasten kumiankat ja teen lemmikkieläimistä lämpimiä rukkasia ja hyötyesineitä.

Mistäköhän tällä kertaa marisisi? Missikisathan voisi olla mukava aihe aloittaa. Oli nimittäin käsittämättömän näköisiä hiehoja taas tarjolla. Tytöistä huolimattomin putosi pelistä pois jo ennen kisojen alkua. Parhaimman näköinen taas ei osannut edes puhua suomea. Joku kehui olevansa hyvä hieromaan, mutta väitti käyttävänsä taitojaan vain omaan poikaystäväänsä. Käsittämätöntä. Härnätään ja sitten todetaan, että olen varattu. No, sillä oli liian eteenpäintyöntyvä purenta muutenkin, ei se olisi Karjalan miehelle kelvannutkaan. Vaikka eipä missihevosen suuhun ole katsominen (vanha viidakon sanonta).

Mutta olipa hurjan näköinen harakka se mustahiuksinen tyttö, joka kertoi olevansa jo toista kertaa finaalissa mukana. Kyllä tuolla naamalla pitäisi tajuta jättää se epätoivoinen yrittäminen yhteen kertaan. Pikkuisen epärealistinen kuva itsestään oli tyttörukalla. Miksei kukaan ole kertonut sille, että olisi parempi jäädä kotiin? Kaikki pitäisi tehdä itse, mutta enhän minä joka paikkaan kerkeä. Toisaalta, onhan olemassa sellaisia bändejäkin, jotka veivaavat vuosikausia jotain bluesia tajuamatta, ettei se voi johtaa mihinkään. Tai sellaisia, jotka takovat vuosikausia ja viimein saavuttavat jonkinlaista menestystä. Voihan se olla, että kauneusihanteetkin muuttuvat, ja se numero 6 pärjääkin yllättäen joskus. Ehkä sitten kun helvetti on jo jäätynyt ja Jumala on kuollut.

Potinhan vei sitten juuri se ilmeisin. Se maitotytön näköinen, klassiset suomalaiset piirteet omaava tyttö, se ihan kivan näköinen. Se joka ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa kenellekään, ja jonka persoona ei ole liian räiskyvä. Se joka istui luokassa aina eturivillä, tai sitten jossain keskellä kenenkään huomaamattomissa. Se joka kävi lukion ihan kivoin arvosanoin. Se joka ei ole koskaan paskonut kännissä housuunsa, jos nyt koskaan on kännissä ollutkaan. Irroitellessaan nauttii tyttöjen kanssa muutaman siiderin, puhuu heidän kanssaan meikeistä ja sählyä harrastavista pojista (hyvä Ilosaarirockin pojat ja tytöt!) ja suuntaa lopulta johonkin tosi greisisekoboltsimestaan kuuntelemaan Jean S:n keikkaa ja bailaamaan tosi rankasti läpi yön kaikkiin kuumimpiin klubeihin.

Vittu kun rupesi taas ahdistamaan.

Hynynen


Takaisin Kohti Rokkia -sivulle